perjantai 30. elokuuta 2013

Rukoukset

Rukouksista on tullut elämääni rutiinia. Ne rytmittävät päivää ja vievät aikaa kaikelta muulta joutavalta, jota tekisin ellen suorittaisi rukouksiani esim. istuminen tietokoneella, tv:n tuijottaminen, puhelimessa juoruaminen jne. Ehdin tehdä näitä asioita muutenkin ihan tarpeeksi :) Ja töistä tullessa on ihana vetäytyä rukoilemaan kaikessa rauhassa, kun lapset melskaavat ja riehuvat alakerrassa. Saan itselleni hetken rauhan ja ajatukset samalla kasaan ja palaan työ-minästäni omaksi itsekseni.

Muslimin velvollisuuksiin kuuluu rukoilla viidesti päivässä, nämä muslimille pakolliset rukoukset ovat:
  • fajr (aamurukous)
  • zuhr (keskipäivän rukous)
  • asr (myöhäisiltapäivän rukous)
  • maghrib (auringonlaskun rukouksen aika)
  • isha (iltarukous)
Valitettavasti työssäni ei ole mahdollista irtaantua työtehtävistäni rukoilemaan. Työni on sidottu täysin tiukkaan minuuttiaikatauluun! Eli jos en ehdi/pysty suorittamaan rukouksia oikeaan rukousaikaan, teen ne takaisin heti kuin mahdollista. Tosin niistä saatava hyvä eli "pisteet" eivät ole yhtä hyvät kuin ajoissa suoritetun rukouksen.

Rukoiluun kutsuu azan. Se kuulutetaan viidesti päivässä, kun rukousaika alkaa. Tällä videolla suomalainen veli esittää azanin:


Rukouspesu eli wudu tulee suorittaa ennen rukouksen aloittamista, jota ennen lausutaan aikomus eli nijat.

 
Rukouspaikan tulee olla rauhallinen, siisti ja puhdas eli esim. vessassa tai muussa likaisessa tai saastaisessa paikassa rukoileminen ei käy.

Rukoiltaessa naisen puvun tulee olla sellainen, että se peittää koko ruumiin päästä jalkoihin jättäen vain kasvot ja kädet peittämättä.  Läpinäkyvässä asussa suoritettu rukous ei ole kelvollinen. Myöskään tiukka asu ei ole suositeltava. Itselläni on ihan varsinainen rukousasu. Se on kuin pyjama, jossa on kiinni ommeltu hijab. Tässä esimerkki, asuja voi tilata helposti netistä tai ommella itse jos taitoa löytyy.


Rukoilun alustana käytetään useimmiten rukousmattoa. Rukousmaton kuvion tulee olla mielellään simppeli, ihan siitä syystä, ettei tulisi ihailtua maton kaunista kuviointia vaan keskittyä ennemmin itse rukoiluun. Itselläni on violetti, kukkakuvioinen matto, jonka huomaan häiritsevän joskus keskittymistä. Mattoja meiltä löytyy ainakin viisi kappaletta, niitä tarttuu mukaan aina matkoilta :) Pyyhekin käy rukousalustana, kunhan rukouspaikka on puhdas.


Rukoilevan tulee suunnata Mekan kaabaan eli Mekan pyhään moskeijaan päin, eli Suomesta eteläkaakkoon. Ilman suunnan voi selvittää esim. qibla(kaaba)-kompassilla jollainen meiltäkin löytyy :)


Rukousta ei voi suorittaa ilman Al Fatiha-rukousta. Al Fatiha on Koraanin ensimmäinen suura. Kuuntele rukous tästä:


Itse omistan tämän näköisen kirjasen, jonka sain moskeijasta silloin kun palasin islamiin. Tästä on ollut paljon apua rukousten opettelussa. Tämän voi löytää myös kirjastosta.


Jos kiinnostuit, voit lukea opasta myös pdf-tiedostona TÄSTÄ.

Ja mikä parasta :) rukouksen jälkeen tulee suorittaa pyyntörukous, voin kertoa huolistani ja pyytää mitä haluan läheisilleni ja itselleni. Ja tässä rukouksessa on oikeasti voimaa, olemme perheessämme huomanneet sen monesti, toiveet voivat toteutua!

2 kommenttia:

  1. Hyvä postaus :)

    Mulla on jotenkin huono keskittymiskyky, niin pidän silmiä kiinni niin ei huomio kiinnity muualle :D. Tosi kaunis toi sun rukousmatto. Mulla on ihan perinteisen näköinen :).

    Kiitos tosta rukouskirja linkistä. Sitä hieman jo selailin ja paljon uutta tietoa löytyi :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos Zara!

    Välillä itsellänikin on vaikeuksia keskittyä, töistä tullessa tuntuu, että pää ihan surisee asioita tai jos olen oikein innostunut jostain. Ihmisenä olen muutenkin kova miettimään ja pohdiskelemaan asioita. Yleensä siihen auttaa jos rukoilen ihan ääneen, aina ei voi jos lapset vaikka jo nukkuvat.

    Tuo rukouskirja on tosi hyvä, mutta siinä on aika pitkällä versiolla jotkin rukoukset, eli ovat sunna mutteivät kaikki pakollisia. Kiva jos oli apua :)

    VastaaPoista